sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kevään/kesän suunnitelmia

Ensi kesänä alkaakin remontointi oikein toden teolla. Kellari sauna- ja pesutiloineen tulee olemaan massiivisin operaatio, josta en itsekään ymmärrä kaikkea, mutta onneksi on ammattilaiset sitä varten. Lisäksi yläkerran loput sähköt pitäisi uusia, tällä hetkellä makuuhuoneessa toimii kattolamput, mutta muu on jatkojohdoilla. "Ekassa huoneessa" kun tulee portaat ylös sekä makuuhuoneen yhteydessä olevassa vessassa ei tällä hetkellä ole sähköjä. Makuuhuoneesta puuttuu vielä listat, sekä ikkunan- ja ovenkarmit.

Pihan suhteen en ole vielä varma jatketaanko kaivuuhommia, mutta toivottavasti siinäkin suhteessa saisi jotain aikaiseksi. Alla olevassa kuvassa näkyy kellarin oven molemmin puolin olevat "patit" ylimääräistä maata, jotka edellinen omistaja oli siihen kasannut salaojituksen yhteydessä jääneestä ylimääräisestä maasta. Ne on tarkoitus tasoittaa alapihan nurmikon kanssa mahdollisimman tasaiseksi ja kellarin oven eteen tulisi joskus terassi.


Lisäksi tietenkin kaikkea pienempää puuhasteltavaa löytyy aina, muun muassa kahdesta vanhasta ompelukoneen metallisesta jalkaosasta pitäisi saada ruoste pois (kokeilen ensin liottamalla sitruunahapossa+vedessä) ja niihin lasi kanneksi. Ne tulisi yöpöydiksi. Kuistilla odottaa neljä pinnatuolia sekä pöytä hiomista ja maalia, keittiön kaksi tuolia liimaamista tukevammaksi, äidiltä saatu vanha lipasto hiomista ja maalausta, vanha ovi korjausta, pakkelointia sekä uudestaan maalausta, jotta siitä saadaan meille sängynpääty..... Lisäksi sisustusta pitäisi saada vielä toimivamaksi sekä mieleisemmäksi. Töitä siis riittää, toivottavasti myös vapaa-aikaa, jotta jotain ehtisi tehdä! :) Palaan asiaan, kun joku juttu etenee.

- Roora

perjantai 4. tammikuuta 2013

Joulutunnelmaa "hieman" myöhässä









Tässä muutamia tunnelmakuvia Joulun ajalta. Vietimme ensimmäisen Joulun kotona, ja meille tuli vieraita. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut lähteä minnekään. Kuvat Ville Lahdenvuo sekä äitini.

- Roora